Siirry suoraan sisältöön

Tietoa osuuskunnan osuuksista

Tällä hetkellä tulee melko paljon kysymyksiä, että mitä osuuskunnan osuudelle olisi hyvä tehdä. Käytännössä siinä on kaksi vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto on se, että osuuskunnasta voi aina erota. Eroanomus tulee jättää kirjallisesti toimitusjohtajalle joka vie sen hallituksen käsiteltäväksi. Irtisanoutuessa osuuskunnasta palautetaan osuuspääoman suuruus joka on meidän säännöissä määritelty ja sen on 200 €/osuus.

Toinen vaihtoehto on se, että ei tee tällä hetkellä mitään vaan odottaa että osuuskunta lopetetaan ja varat jaetaan osuuskunnan omistajille (osuuden omistajille). Näin vanhan osuuskunnan alasajo vie valitettavasi jonkin verran aikaa ja olemmekin aikatauluttaneet sen niin, että saamme sen tehtyä vuoden 2024 aikana.

Mitä tehdä perikunnan osuudella?

Perunkirjaan yleensä kirjataan osuuden arvoksi sääntöjen määrittelemä osuuspääoman suuruus eli 200 €. Perikunnalla on myös mahdollisuus irtisanoutua osuuskunnasta jolloin siitä palautetaan tuo osuuspääoma 200 €. Tämä tapahtuu myös kirjallisesti ja lisäksi osuuskunnan täytyy varmistua, että kaikki perikunnan perilliset hyväksyvät tämän, joten irtisanomisen liitteenä tulee olla asiakirja josta ilmenee perilliset sekä heidän hyväksyntä irtisanomiselle.

Perikunta voi myös siirtää osuuden esim. jollekin perikunnan jäsenelle. Tällöin siitä tehdään osuuden siirto dokumentti, joka jätetään osuuskunnan hallituksen käsiteltäväksi. Lisäksi osuuskunnalle tulee toimittaa perunkirja tai vastaava dokumentti josta ilmenee, että kaikki perilliset ovat suostuvaisia kyseiseen osuuden siirtämiseen. Hallituksen hyväksynnän jälkeen osuus siirtyy toiselle omistajalle.